Siirry pääsisältöön

Raahen seutu 150 vuotta sitten




Kirjoitus on julkaistu Raahen Seudussa 29.11.2017

Surkeana nälkävuonna 1867 saivat Raahenkin tuulimyllyt kietkuttaa olkikahuja, jopa  kopsankyläläiset kuljettivat myllynkivien käsiteltäviksi vanhoja katto-olkia. Eikä ollut monilla kaupunkilaisilla, jotka jäkäläleipää ja oluttehtaan rapoja pitivät herkkuna, vanhoille jauhajilleen tarjottavana sen parempaa kuin kahujen hiertämistä.
(Samuli Paulaharju, Vanha Raahe. Helsinki 1925, s. 226)

Suurina nälkävuosina 1860-luvulla yli kymmenesosa koko maan tuolloisesta väestöstä menehtyi nälkään ja siitä johtuviin sairauksiin. Huonoja, runsassateisia vuosia oli ollut 1860-luvun alusta lähtien. Kruunun viljamakasiinit ammottivat tyhjyyttään. Talvi 1867 oli ankara ja kevät tuli myöhään. Vilja jouduttiin kylvämään vaikeissa olosuhteissa. Syksyn alussa tulivat hallat, jotka hävittivät kypsymättömän viljan.

Silloinkin oli pitkä ja kylmä kewät, kesä sateinen ja kolkko etteiwät wiljat ehtineet tuleentua. Syyskuuhun päästyä tuli taasen kylmät. Muistan wielä Syyskuun 1 päiwän hallan, mutta wieläkin eläwämmin pysyy muistissani Syyskuun 4 päiwän hallat, jotka tekiwät lopun kaikesta walmistumattomasta kaswullisuudesta. Silloin alkoi hätä jonka seuraukset kaikessa alastomuudes-saan näkyiwät wasta seuraawana wuonna.
(nimimerkki ”Jussi” Raahen Lehdessä 6.9.1902)

Käytännössä tilanne kriisiytyi loppuvuodesta 1867. Tiedossa oli ankea joulu ja vielä kovempi talvi. Nälkävuodet olivat ankaraa aikaa Raahen seudulla. Alkuvuodesta 1868 lumen syvyys oli Raahen seudulla puolitoista metriä ja paikoin ylikin. Talven purevuutta lisäsivät ankarat lumimyrskyt ja pakkanen.

Raahen seudulla taudit kehittyivät vaikeaksi epidemiaksi jo 1865

Raahessa ja sen ympäristössä tyyfus oli kehittynyt vaikeaksi epidemiaksi jo vuoden 1865 alussa. Keväällä tauti ilmaantui Revonlahdelle, toukokuussa Pulkkilaan, kesäkuussa Piippolaan, syyskuussa Kestilään ja lokakuussa Paavolaan ja Rantsilaan. Eniten kirjattiin tyyfukseen kuolleita Raahessa, Raahen maalaiskunnassa ja Vihannissa sekä Saloisissa. Tyyfus iski nimenomaan nuorempaan väestöön ja pakotti heidät viikkokausiksi lepoon. Tämä vaikutti taloudelliseen toiminnan lamaantumiseen.

Käytännössä tyyfusta oli vähintään kahta lajia, joista toinen ilmeni pilkkukuumeena ja toinen lavantautina. Piirilääkärien kertomuksista ei aina tule ilmi, kumpaa tarkoitettiin. Vuonna 1866 tilanne oli hälyttävä ja piirilääkäri Karl Ehrströmin mukaan kulkutauti työllisti täysin Raahen seudulla. Alueelle perustettiin kuusi väliaikaista sairaalaa. Piirilääkärin mukaan tyyfuksen kerran sairastaneet saattoivat saada taudin uudelleen. Liikkeellä oli ilmeisesti muitakin tauteja, koska lavantauti, pilkkukuume tuottivat yleensä kestävän immuniteetin.

Etenkin suurten kansankokousten kuten markkinoiden, hautajaisten ja kirkkomatkojen jälkeen taudit yltyivät. Hautajaisissa oli tapana pitää vainajaa kaikkien katseltavana, mikä ei ainakaan tilannetta parantanut.

Syksyllä 1868 rahvas sai taas syötäväkseen selvää leipää

Kuolleisuus oli korkealla koko alkuvuoden 1868, kunnes epidemia-aalto alkoi tyyntyä kesän kuluessa. Kesän 1868 säät olivat suotuisat. Elämä alkoi palata raiteilleen: leipää ja ruokaa oli taas syötäväksi. Rahvaalle annettakoon anteeksi, että se sadonkorjuun jälkeen heitti muutamaksi viikoksi hyvästit olkikorvikkeelle ja söi selvää leipää, kerrotaan Raahen seudulta. Vuoden 1868 lopussa runsaan vuodentulon myötä elpyi myös viinankeitto. Kaiken kaikkiaan noin kahden ja puolentuhannen asukkaan Raahen kaupungissa menehtyi vuonna 1868 91 ja noin kahdentuhannen asukkaan maalaiskunnassa 180 ihmistä. Myös vuonna 1866 kuolleisuus oli korkea Raahen maalaiskunnassa. Kuolleita oli kaikkiaan 132.

Lähteitä:
SUOMENMAAN  VIRALLINEN TILASTO. VI. VÄKILUVUN-TILASTOA. Toinen vihko. Syntyneet, Vihityt ja Kuolleet vuosina 1865—1868 ynnä katsahdus väkiluvun muutoksiin vuodesta 1812 alkaen. Helsingissä 1871.
http://www.saunalahti.fi/arnoldus/tyyfus.html
Samuli Paulaharju, Vanha Raahe. Helsinki 1925.
Turpeinen, Oiva, Nälkä vai tauti tappoi? Kauhunvuodet 1866-1868. SHS. Helsinki 1986.
Raahen Lehti 6.9.1902.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ruotsalaisia ruotusotilaita Sydän-Hämeessä

Sydän-Hämeen Lehti Julkaistu 19.1.2019 10:42 Ruotsalainen ruotusotilas; asuna harmaa sarkatakki, pukinnahkahousut ja kolmikolkkahattu. Aseena yli metrin mittainen painava ”tussari”, eli vanhanajan kivääri, jossa oli piilukko. (Museovirasto) Syksyllä 1721 Suomeen saapui tuhansia uusia ulkomaalaisia. Suuri Pohjan sota oli syönyt miehiä Ruotsin armeijan suomalaisista joukko-osastoista. Rapakuntoista sotaväkeä täydentämään lähetettiin ruotsalaisia ruotusotilaita. Niin sanottuja lainasotilaita, joita oli kaikkiaan lähes 2400 miestä, ripoteltiin niin Uudellemaalle, Satakuntaan, Varsinais-Suomeen, Hämeeseen kuin Savoon. Sotilaista neljännes asettui 42 hämäläispitäjään, suurimmaksi osaksi Etelä-Hämeeseen, lukuisia sotilaita myös Sydän-Hämeeseen. Sotilaat olivat maaseudun poikia Etelä- ja Keski-Ruotsista. Arviolta joka kolmas oli naimisissa. Suurin osa vaimoista ei kuitenkaan tullut Suomeen ja perheenyhdistämisistä on vain muutama tapaus tiedossa Hämeessä. Maaseudulla naimattomia na

Kaikille Pöperö-Maijoille ja Pöhkö-Jukille

Vaahteramäen Eemeli-kirjoissa köyhien elämä oli karua ja yhteiskunnalliset erot maalaisyhteisössä silmin havaittavissa. Kun Kissankulmassa järjestettiin kinkereitä notkuvien pöytien ääressä, järsivät vaivaistalon vanhukset leivänpaloja.  Astrid Lindgren kuvaa 1800-luvun loppupuolen maaseudun vähäosaisia ja tarinoissa on selvä yhteiskunnallinen viesti. Astrid Lindgren sai idean Eemeli-kirjoihinsa isänsä lapsuudenmuistoista Smoolannissa. Suomessa ensimmäiset vaivaistalot perustettiin 1880-luvulla ja Ruotsissa niitä oli jo aiemmin. Vaivaistaloihin koottiin pitäjän huonokuntoisimmat ja työhön kykenemättömät, eli vanhukset, sairaat ja vammaiset. Tällainen oli myös Kissankulman ja vaivaistalon väliä kulkenut Pöperö-Maija, jonka kautta kuulumiset Eemelin tempauksista kiirivät vaivaistaloon. Kirjan lukeneet tai televisiosta sarjaa seuranneet muistavat vaivaistalon asukkien ikimuistoisen joulujuhlan, kun Eemelin vanhemmat olivat lähteneet joulupäivänä kyläilemään ja lapset olivat jääne

Tulitikkuteollisuuden historiaa Karjalaisessa 13.7.2021

  Suomen ainoa itsenäinen tulitikkutehdas Tulitikku Oy aloitti toimintansa Jokelassa 1933 – tunnetuin tuote oli ”Trustivapaa Sampo-tikku” Jokelan tulitikkutehdas vuonna 1949  Kuva: Helsingin kaupunginmuseo 13.7.2021 10:02 Tuula Vuolle-Selki JAA Ruotsalainen  Ivar Kreuger  johti 1920-luvulla tulitikkutrustia tähdäten siihen, että saisi koko maailman tulitikkutuotannon haltuunsa. Kilpailijoita ostettiin, syötiin markkinoilta polkuhinnoilla tai viimeisenä keinona lähetettiin sabotoijia vahingoittamaan tehtaita ja niiden laitteita. Suomessakin kaikki tulitikkutehtaat menettivät vuonna 1927 ulkomaisen myyntivapauden, jolloin ne trustin kanssa tekemänsä sopimuksen perusteella alistuivat tämän holhoukseen. Sopimus oli näin ollen Suomelle epäedullinen, koska Ruotsin tulitikkutrusti oli ”kuin pukki kaalimaan vartijana”, kirjoitti  Keski-Uusimaa -lehti vuonna 1933. Tuotteiden ulkomaille myynti tapahtui trustin kautta. Uusi Aura 15.1.1933  Kuva: Uusi Aura 1920-LUVUN LOPULLA  suomalaiset liikemieh