Maatalousyhteiskunnassa perheet ja suvut huolehtivat omista ikääntyneistään. Syytinkijärjestelmä oli siis tavallaan perhehoitoa, jota ollaan nyt tuomassa uudelleen käytäntöön.
Suomessa tiedetään tehdyn talollisille syytinkisopimuksia jo keskiajalla. Syytinkisopimuksia tehdään maatilojen sukupolvenvaihdoksissa vieläkin muutamia vuodessa, mutta niiden merkitys syytinkiläisten eläketurvassa on kokonaisuudessaan vähäinen.
Vielä 1930-luvun alussa eläke oli harvinainen etuoikeus Suomessa. Suurin osa ihmisistä tukeutui säästöihin, lasten kanssa solmittuihin syytinkisopimuksiin ja erilaisiin avustuksiin. Ensimmäisen eläkelain hyväksyminen vuonna 1937 oli merkittävä askel vanhusten perustoimeentulon turvaamiseksi. Kansaneläkelain oli tarkoitus taata kaikille minimieläke, myös maaseudun vanhuksille.
Maatalousvaltaisessa yhteiskunnassa syytingille siirtyminen oli talonpoikaistaloissa ajankohta, jolloin erilaiset sukupolvenvaihdokseen liittyvät asiat hoidettiin. Silloin määriteltiin talon hoitoon liittyvät taloudelliset ja sosiaaliset suhteet uudelleen, sovittiin vanhempien ja lasten välisistä vastuista ja velvoitteista sekä tehtiin perimystä ja vanhusten elatusta koskeva sopimus. Käytännössä vanhus varmisti itselleen vanhuuden toimeentulon testamenttaamalla omaisuutensa lapselle, joka vastavuoroisesti lupasi pitää huolen syytingistä, asunnosta, ruuasta ja hoivasta.
Talon hallinnan siirtyminen nuoremmille merkitsi samalla luopumista aktiivisen työiän velvoitteista. Se merkitsi luopumista paljosta raatamisesta ja painavasta vastuusta. Emännyydestä luopuminen saattoi olla monelle iäkkäälle leskelle myös vaikeaa, vaikka voimat olisivatkin vähentyneet. On tapauksia, joissa leski oli sopinut isännyyden ottavan poikansa kanssa, että saisi pitää emännyyden kuolemaan saakka.
Monelle suomalaiselle tuttu Topeliuksen Kunnioita isääsi ja äitiäsi kertoo tarinan siitä, miten perheen vanhemmat soimaavat isoisää, joka vapinaltaan läikyttää ruokaansa, ja lopulta asettavat hänet syömään nurkkaan puupurtilon kanssa. Perheen nelivuotias poika vuoleskelee puupalikkaa, ja vanhempien tiedusteltua mainitsee siitä tulevan purtilon. Eikä suinkaan porsaalle, vaan isälle ja äidille, jotka vanhoiksi tultuaan pääsevät siitä syömään nurkkaan, kuten isoisäkin. Tämä saa vanhemmat tajuamaan oman kiittämättömyytensä ja kovasydämisyytensä. Seuraa anteeksipyyntö isoisältä ja lupaus kunniasijasta perheen ruokapöydässä. Sadun lopussa muistutetaan neljännen käskyn merkityksestä.
Iäkäs ja vanheneva ihminen tarvitsi monenlaista huolenpitoa ja hoivaa ja sitä enemmän, mitä vähäisempi hänen toimintakykynsä sairauksien tai iän vuoksi oli. Taloudellinen turvallisuus ja konkreettinen hoiva olivat eri asioita, mutta saattoivat molemmat olla tarpeen. Huonokuntoinen vanhus oli elatuksen lisäksi myös konkreettisen hoidon tarpeessa arjesta selvitäkseen.
Vanhempien valta-asema lapsiinsa nähden oli vahva, ja heillä oli oikeus puuttua nuoremman sukupolven elämään vanhanakin. Jos yhteiselämä kävi liian vaikeaksi, oli syytinkiläisvanhuksilla mahdollisuus muuttaa omaan asuntoon. Vastuu sovun säilymisestä oli patriarkaalisessa yhteiskunnassa kuitenkin nuorilla.
Lähteenä käytetty:
Jaakkola, Jouko & Pulma, Panu & Satka, Mirja & Urponen, Kyösti (1994) Armeliaisuus, yhteisöapu, sosiaaliturva. Suomalaisen sosiaalisen turvan historia. Helsinki: Sosiaaliturvan keskusliitto.
Toivanen, Jenni, Lesken elämää. Leskeys naisen elämän osana ja sosiokulttuurisena ilmiönä 1700-luvun lopun sisäsuomalaisella maaseudulla. Suomen historian lisensiaatintyö. Historian ja etnologian laitos. Jyväskylän yliopisto. Kevät 2005.
https://sosiaalivakuutus.fi/sosiaaliturvan-historia-vaivaishoidosta-nykypaivaan/
https://www.etk.fi/wp-content/uploads/kontio_el%C3%A4keturvan_historia.pdf
Suomalainen Wirallinen Lehti 16.5.1883
Kuvat: Lahden kaupunginmuseo, Museovirasto
Suomessa tiedetään tehdyn talollisille syytinkisopimuksia jo keskiajalla. Syytinkisopimuksia tehdään maatilojen sukupolvenvaihdoksissa vieläkin muutamia vuodessa, mutta niiden merkitys syytinkiläisten eläketurvassa on kokonaisuudessaan vähäinen.
Vielä 1930-luvun alussa eläke oli harvinainen etuoikeus Suomessa. Suurin osa ihmisistä tukeutui säästöihin, lasten kanssa solmittuihin syytinkisopimuksiin ja erilaisiin avustuksiin. Ensimmäisen eläkelain hyväksyminen vuonna 1937 oli merkittävä askel vanhusten perustoimeentulon turvaamiseksi. Kansaneläkelain oli tarkoitus taata kaikille minimieläke, myös maaseudun vanhuksille.
Maatalousvaltaisessa yhteiskunnassa syytingille siirtyminen oli talonpoikaistaloissa ajankohta, jolloin erilaiset sukupolvenvaihdokseen liittyvät asiat hoidettiin. Silloin määriteltiin talon hoitoon liittyvät taloudelliset ja sosiaaliset suhteet uudelleen, sovittiin vanhempien ja lasten välisistä vastuista ja velvoitteista sekä tehtiin perimystä ja vanhusten elatusta koskeva sopimus. Käytännössä vanhus varmisti itselleen vanhuuden toimeentulon testamenttaamalla omaisuutensa lapselle, joka vastavuoroisesti lupasi pitää huolen syytingistä, asunnosta, ruuasta ja hoivasta.
Maanantaina ensi kesäkuun 4 p:nä pidetään Längelmäen pitäjän Längipohjan kylässä Uotilan talossa perinnönjako edesmenneen syytinkimuorin Johanna Manuntyttären vainaan jälkeen. 12. p. toukokuuta 1883. Kalle Uotilainen Leski. (Suomalainen Wirallinen Lehti 16.5.1883).
Vanhojen emäntien ja isäntien syytinkisopimus perustui heidän ja perillisten välillä vahvistettuun syytinkisopimukseen, jonka vakuudeksi haettiin käräjillä kiinnitys. Uusi omistaja lunasti talon itselleen huolehtimalla samalla edellisten haltijoiden vanhuudesta. Talon sai antaa syytinkiä vastaan myös vieraalle.Talon hallinnan siirtyminen nuoremmille merkitsi samalla luopumista aktiivisen työiän velvoitteista. Se merkitsi luopumista paljosta raatamisesta ja painavasta vastuusta. Emännyydestä luopuminen saattoi olla monelle iäkkäälle leskelle myös vaikeaa, vaikka voimat olisivatkin vähentyneet. On tapauksia, joissa leski oli sopinut isännyyden ottavan poikansa kanssa, että saisi pitää emännyyden kuolemaan saakka.
Monelle suomalaiselle tuttu Topeliuksen Kunnioita isääsi ja äitiäsi kertoo tarinan siitä, miten perheen vanhemmat soimaavat isoisää, joka vapinaltaan läikyttää ruokaansa, ja lopulta asettavat hänet syömään nurkkaan puupurtilon kanssa. Perheen nelivuotias poika vuoleskelee puupalikkaa, ja vanhempien tiedusteltua mainitsee siitä tulevan purtilon. Eikä suinkaan porsaalle, vaan isälle ja äidille, jotka vanhoiksi tultuaan pääsevät siitä syömään nurkkaan, kuten isoisäkin. Tämä saa vanhemmat tajuamaan oman kiittämättömyytensä ja kovasydämisyytensä. Seuraa anteeksipyyntö isoisältä ja lupaus kunniasijasta perheen ruokapöydässä. Sadun lopussa muistutetaan neljännen käskyn merkityksestä.
Iäkäs ja vanheneva ihminen tarvitsi monenlaista huolenpitoa ja hoivaa ja sitä enemmän, mitä vähäisempi hänen toimintakykynsä sairauksien tai iän vuoksi oli. Taloudellinen turvallisuus ja konkreettinen hoiva olivat eri asioita, mutta saattoivat molemmat olla tarpeen. Huonokuntoinen vanhus oli elatuksen lisäksi myös konkreettisen hoidon tarpeessa arjesta selvitäkseen.
Hyvin usein syytinkivaarien- ja muorien tehtävänä oli lastenlasten kaitseminen. Tämä hellyttävä kuva on Lahden kaupunginmuseosta.
Lapsilla oli joka tapauksessa velvollisuus pitää huolta vanhemmistaan näiden ikääntyessä – oli syytinkisopimusta tai ei. Huoltaminen ja elättäminen olivat useimmiten miesten, poikien ja vävyjen vastuulla. Sen sijaan käytännön hoitotoimet kuuluivat agraarisessa yhteiskunnassa naisille. Vanhempien hoitaminen oli nimenomaan tyttärille lankeava velvollisuus.Vanhempien valta-asema lapsiinsa nähden oli vahva, ja heillä oli oikeus puuttua nuoremman sukupolven elämään vanhanakin. Jos yhteiselämä kävi liian vaikeaksi, oli syytinkiläisvanhuksilla mahdollisuus muuttaa omaan asuntoon. Vastuu sovun säilymisestä oli patriarkaalisessa yhteiskunnassa kuitenkin nuorilla.
Lähteenä käytetty:
Jaakkola, Jouko & Pulma, Panu & Satka, Mirja & Urponen, Kyösti (1994) Armeliaisuus, yhteisöapu, sosiaaliturva. Suomalaisen sosiaalisen turvan historia. Helsinki: Sosiaaliturvan keskusliitto.
Toivanen, Jenni, Lesken elämää. Leskeys naisen elämän osana ja sosiokulttuurisena ilmiönä 1700-luvun lopun sisäsuomalaisella maaseudulla. Suomen historian lisensiaatintyö. Historian ja etnologian laitos. Jyväskylän yliopisto. Kevät 2005.
https://sosiaalivakuutus.fi/sosiaaliturvan-historia-vaivaishoidosta-nykypaivaan/
https://www.etk.fi/wp-content/uploads/kontio_el%C3%A4keturvan_historia.pdf
Suomalainen Wirallinen Lehti 16.5.1883
Kuvat: Lahden kaupunginmuseo, Museovirasto
Kommentit
Lähetä kommentti