Siirry pääsisältöön

Syytinkivaareja ja -muoreja 1600- ja 1700-luvulta


Maatalousyhteiskunnassa perheet ja suvut huolehtivat omista ikääntyneistään. Syytinkijärjestelmä oli siis tavallaan perhehoitoa, jota ollaan nyt tuomassa uudelleen käytäntöön. Vanhoja syytinkisopimuksia löytyy vaikka perukirjoista. Tämän löysin Liisa Poppiuksen Hämäläisiä sukuja Pastell-selvityksestä.



Sääksmäen keskiaikainen kivikirkko, jonka yhteydestä löytyvät myös ensimmäisten Pastell-suvun jäsenten haudat.(Museovirasto, valokuvaaja Pekka Kyytinen).

Leonhard Pastell vanhemman ja nuoremman syytinkisopimuksista

Isoäitini isoäiti, Amanda Lentola, oli omaa sukuaan Pastell. Hämäläisiä sukuja -sarjassa on Liisa Poppius tutkinut Pastell-sukua. Selvityksestä löytyy myös tietoa syytinkisopimusten järjestämisestä aikana, jolloin sotia oli toinen toisensa jälkeen.

Isoäitini isoäiti Amanda Lentola, os. Pastell (Tuula Vuolle-Selkin kuvakokoelmat)


Pastell-suvun ensimmäinen jäsen, Leonhard Pastell, mainitaan Sääksmäen Roukon Mäenpään eli Furunäsin omistajana vuonna 1641, jonka hän omisti avioliittonsa kautta, ja josta suoritti myös ratsupalvelusta. Manttaaliluettelossa hänet mainitaan Lennart Tysk-nimellä ja suku on todennäköisesti vierasmaalainen. Leonhard Pastell oli sotilasarvoltaan aliupseeri: vuodesta 1642 korpraali, sittemmin vuodesta 1649 luutnantti Banérin komppaniassa ja vuonna 1653 hän yleni ratsumestariksi. Onko Leonhard saapunut Suomeen 30-vuotisen sodan aikana? Sitä emme varmuudella tiedä, mutta ehkä luonteva ajankohta ottaen huomioon Leonhard Pastellin iän. Tiedämme, että Kustaa II Adolfin armeijassa oli niin suomalaisia kuin ruotsalaisia sotilaita, myös saksalaisia palkkasotilaita.

Vuonna 1650 Leonhard Pastell sai kuningatar Kristiinalta läänitykseksi Pälkäneen Painon Jussilan sekä Sääksmäen Lantoisten Penttilän ja Rekolan sekä Valkeakosken Salonkylän Kaivannon myllyn, jotka aikaisemmin olivat olleet läänitettynä hänen apelleen.

Luovutettuaan aikanaan Roukon isännyyden pojalleen siirtyi Leonhard Pastell 1660-luvun alussa viettämään vanhuudenpäiviään Sääksmäen Lantoisiin. Hänen kuolemansa jälkeen eivät perheen varat kuitenkaan riittäneet kartanon asianomaiseen kunnossapitoon, mutta Leonhard Pastellin leski Margareeta nautti Lantoisten Penttilässä rälssioikeutta aina isoon reduktioon  saakka. Läänitysten peruutus onkin ollut kartanolle lähes kuolinisku, sillä viimeisinä vuosinaan Margareeta-vanhus on merkitty henkikirjoissa köyhäksi.

Leonhardin pojan, Leonhard Pastell nuoremman, kerrotaan eläneen 106-vuotiaaksi, ja hänet on haudattu Sääksmäen kirkon lattian alle. Vielä vuonna 1732 hän esiintyi oikeudessa todistajana ja oli tällöin oman ilmoituksensa mukaan muutamia vuosia yli 90-vuotias. Hän tuli Roukon tilan isännäksi isänsä kuoleman jälkeen 1662. Tila oli tuolloin yhden manttaalin suuruinen. Leonhard Pastell nuoremman aikana oli vuotuinen kylvö 8-9 tynnyriä. Niityistä saatiin noin 40 kuormaa heinää, metsää oli tukeiksi, tarvikkeiksi ja käyttöpuiksi, mutta kaskeamiseen vähän, mikä kertoo, että myös Hämeessä kaskeamista harjoitettiin ahkerasti 1600-luvun loppupuolella ja myöhemminkin.

Kalavettä oli niukalti ja Leonhard Pastell nuoremman perunkirjoitustilaisuudessaan todettiin rakennukset rappeutuneiksi. 1600-luvun lopun sodat Norjaa ja Tanskaa vastaan saattoivat Roukon isännän velkaantumaan. Hän mm. lainasi turkulaiselta porvarilta Henrik Kolckeniukselta 70 kuparitaalaria antaen pantiksi kultasormuksen, hopeapikarin ja hopealusikan. Ísonvihan aikana hän myi mm. kuparikattilan venäläisille. Vuonna 1716 Leonhard Pastell luovutti omaisuutensa pojilleen velvoittaen nämä samalla vastaamaan kertyneistä veloista. Roukosta hän pidätti itselleen eläkkeenä vuosittain 4 tynnyriä viljaa, yhden sian sekä tynnyrin olutta. Elettiin edelleen raskasta aikaa venäläisten kylväessä kauhua ja tuhoa maassa.



Lähteenä käytetty:

Jaakkola, Jouko & Pulma, Panu & Satka, Mirja & Urponen, Kyösti (1994) Armeliaisuus, yhteisöapu, sosiaaliturva. Suomalaisen sosiaalisen turvan historia. Helsinki: Sosiaaliturvan keskusliitto.

Poppius, Liisa 1949. Hämäläisiä sukuja. Pastell. Helsinki.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ruotsalaisia ruotusotilaita Sydän-Hämeessä

Sydän-Hämeen Lehti Julkaistu 19.1.2019 10:42 Ruotsalainen ruotusotilas; asuna harmaa sarkatakki, pukinnahkahousut ja kolmikolkkahattu. Aseena yli metrin mittainen painava ”tussari”, eli vanhanajan kivääri, jossa oli piilukko. (Museovirasto) Syksyllä 1721 Suomeen saapui tuhansia uusia ulkomaalaisia. Suuri Pohjan sota oli syönyt miehiä Ruotsin armeijan suomalaisista joukko-osastoista. Rapakuntoista sotaväkeä täydentämään lähetettiin ruotsalaisia ruotusotilaita. Niin sanottuja lainasotilaita, joita oli kaikkiaan lähes 2400 miestä, ripoteltiin niin Uudellemaalle, Satakuntaan, Varsinais-Suomeen, Hämeeseen kuin Savoon. Sotilaista neljännes asettui 42 hämäläispitäjään, suurimmaksi osaksi Etelä-Hämeeseen, lukuisia sotilaita myös Sydän-Hämeeseen. Sotilaat olivat maaseudun poikia Etelä- ja Keski-Ruotsista. Arviolta joka kolmas oli naimisissa. Suurin osa vaimoista ei kuitenkaan tullut Suomeen ja perheenyhdistämisistä on vain muutama tapaus tiedossa Hämeessä. Maaseudulla naimattomia na

Kaikille Pöperö-Maijoille ja Pöhkö-Jukille

Vaahteramäen Eemeli-kirjoissa köyhien elämä oli karua ja yhteiskunnalliset erot maalaisyhteisössä silmin havaittavissa. Kun Kissankulmassa järjestettiin kinkereitä notkuvien pöytien ääressä, järsivät vaivaistalon vanhukset leivänpaloja.  Astrid Lindgren kuvaa 1800-luvun loppupuolen maaseudun vähäosaisia ja tarinoissa on selvä yhteiskunnallinen viesti. Astrid Lindgren sai idean Eemeli-kirjoihinsa isänsä lapsuudenmuistoista Smoolannissa. Suomessa ensimmäiset vaivaistalot perustettiin 1880-luvulla ja Ruotsissa niitä oli jo aiemmin. Vaivaistaloihin koottiin pitäjän huonokuntoisimmat ja työhön kykenemättömät, eli vanhukset, sairaat ja vammaiset. Tällainen oli myös Kissankulman ja vaivaistalon väliä kulkenut Pöperö-Maija, jonka kautta kuulumiset Eemelin tempauksista kiirivät vaivaistaloon. Kirjan lukeneet tai televisiosta sarjaa seuranneet muistavat vaivaistalon asukkien ikimuistoisen joulujuhlan, kun Eemelin vanhemmat olivat lähteneet joulupäivänä kyläilemään ja lapset olivat jääne

Tulitikkuteollisuuden historiaa Karjalaisessa 13.7.2021

  Suomen ainoa itsenäinen tulitikkutehdas Tulitikku Oy aloitti toimintansa Jokelassa 1933 – tunnetuin tuote oli ”Trustivapaa Sampo-tikku” Jokelan tulitikkutehdas vuonna 1949  Kuva: Helsingin kaupunginmuseo 13.7.2021 10:02 Tuula Vuolle-Selki JAA Ruotsalainen  Ivar Kreuger  johti 1920-luvulla tulitikkutrustia tähdäten siihen, että saisi koko maailman tulitikkutuotannon haltuunsa. Kilpailijoita ostettiin, syötiin markkinoilta polkuhinnoilla tai viimeisenä keinona lähetettiin sabotoijia vahingoittamaan tehtaita ja niiden laitteita. Suomessakin kaikki tulitikkutehtaat menettivät vuonna 1927 ulkomaisen myyntivapauden, jolloin ne trustin kanssa tekemänsä sopimuksen perusteella alistuivat tämän holhoukseen. Sopimus oli näin ollen Suomelle epäedullinen, koska Ruotsin tulitikkutrusti oli ”kuin pukki kaalimaan vartijana”, kirjoitti  Keski-Uusimaa -lehti vuonna 1933. Tuotteiden ulkomaille myynti tapahtui trustin kautta. Uusi Aura 15.1.1933  Kuva: Uusi Aura 1920-LUVUN LOPULLA  suomalaiset liikemieh